Papiksi vihitty Harri Henttinen, 59-vuotias Vesilahden kirkkoherra — jota kutsutaan koko Suomessa hellästi nimellä Kirkko-Harri — jatkaa rakastettuna seurakunnan johtajana lähes 20 vuoden jälkeen.
Hänen uusi elämäkertansa Sieluni värit on herättänyt valtakunnallista keskustelua identiteetistä, hengellisyydestä ja hyväksynnästä, tuonut suuria yleisöjä jumalanpalveluksiin ja johtanut kutsuihin puhua seurakunnissa, yliopistoissa ja yhdenvertaisuusfoorumeilla.
Valmistautuessaan ensi keväänä koittaviin 60-vuotisjuhliinsa hän elää yksin pienessä vesilahtelaisessa asunnossaan, jossa hän pohtii uskoa, arjen iloa ja elämää ilman romanttisia suhteita.
Varhaiset Vuodet
Harri Henttinen syntyi vuonna 1965 Suomessa, ja jo varhaislapsuudesta lähtien hän tunsi olevansa erilainen kuin muut pojat.
Hän muistaa aistineensa sisällään sekä Harrin että “Harrietin” – maskuliinisen ja feminiinisen puolensa.
Koulukiusaaminen jätti syvät arvet ja muokkasi hänen käsitystään itsestään vuosikymmeniksi. Hän kuvaa noita vuosia ajaksi, jolloin häpeä kasvoi nopeammin kuin itsevarmuus.
Teini-iässä hän koki voimakkaan hengellisen kokemuksen, jonka hän sanoo “sytyttäneen valot hänen sisällään”.
Tämä hetki sysäsi hänet kohti kirkkoa, vaikka hän epäili, voisiko hänenlaisensa hiljainen ja epävarma ihminen toimia koskaan pappina.
Tie Papiksi
Henttinen valmistui papiksi vuonna 1989. Hänen uransa alkuvuosiin kuului epävarmuutta, työttömyyttä ja pelkoa siitä, ettei hän enää koskaan löytäisi paikkaa kirkossa.
Tuona aikana hän harkitsi jopa mallinuraa ja osallistui mallikurssille 1990-luvun puolivälissä.
Hän muistaa nousseensa kurssihuoneen portaat täristen, varmana siitä, että häntä pilkattaisiin, mutta hänen yllätyksekseen ihmiset olivat ystävällisiä.
Hän kokeili myös työtä ovelta ovelle -myyjänä. Lopputulos oli aina sama: tuotteiden myymisen sijaan hän päätyi istumaan tuntemattomien sohville keskustelemaan elämästä ja uskosta.
Myöhemmin hän sanoi:
“Vaikka minä haluaisin päästää irti Jumalasta, Hän ei päästä irti minusta.”
Vuonna 2006 hänet valittiin Vesilahden kirkkoherraksi, tehtävään, jota hän on hoitanut nyt lähes kaksi vuosikymmentä.
Identiteetin Löytyminen
Vasta viisikymppisenä Henttinen löysi sanat kuvaamaan sitä, kuka hän todella on. Termi androgyyni antoi selityksen, jota hän oli etsinyt lapsuudesta asti: miehisten ja naisellisten piirteiden yhdistelmän samassa ihmisessä.
Hän sanoo, että tämän puolen avaaminen muille poisti elinikäisen paineen piiloutua.
Haastattelussa, jossa käsiteltiin hänen tuoretta elämäkertaa Sieluni värit, hän kuvaili helpotusta, jonka identiteetistään puhuminen toi.
Harri Henttinen sanoi:
“Olen nainen miehen ruumiissa.”
Hän selittää, että Harriet, hänen sisäinen feminiininen puolensa, ei ole erillinen henkilö, vaan osa häntä itseään – osa, jonka hän voi nyt tuoda valoon.
Hän on puhunut tästä avoimesti myös seurakunnan keskusteluilloissa, joissa käsitellään identiteettiä, sukupuolta ja ihmisyyttä.
Suurin osa seurakuntalaisista hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on, vaikka osa iäkkäistä asukkaista kamppailee yhä ymmärtämisen kanssa. Henttinen ei ota sitä raskaasti.
Elämä Kirkko-Harrina
Henttisen ulkonäkö – kimmeltävä meikki, kirkkaat takit, suuret korut – on tehnyt hänestä tutun hahmon suomalaisessa mediassa.
Hän on esiintynyt Ylen Papisto-sarjassa, ohjelmassa Elämäni biisi sekä useissa lehtihaastatteluissa.
Sieluni värit -kirjan julkaisun jälkeen seurakuntalaiset kertovat, että jumalanpalvelukset ovat täyttyneet aiempaa runsaammin, usein sekä paikallisista että vierailijoista, jotka haluavat nähdä värikkään papin, joka astelee jouluaattona kirkkoon enkelinsiivet selässään.
Hän elää vaatimattomasti, vanhan omakotitalon kellariasunnossa keskellä Vesilahtea.
Kadun toisella puolella seisoo puukirkko, jossa hän johtaa jumalanpalveluksia ja tapaa seurakuntalaisia päivittäin.
Pappilassa hän isännöi kahvihetkiä ja keskusteluja, joihin osallistuu usein paljon ikäihmisiä.
Hänen kotielämänsä on rauhallista. Hän piti aiemmin konjakista “hieman liikaa”, mutta lopetti juomisen kymmenen vuotta sitten. Hän kaipaa joskus makua, muttei tapaa.
Seurakuntatyön ohella hän kirjoittaa kuukausittain hengellisiä pohdintoja Kotimaa-lehteen ja on aloittanut uuden podcast-sarjan Harri ja Harriet – Keskusteluja sydämestä, jossa hän puhuu avoimesti yksinäisyydestä, uskosta ja arjen ilosta.
Monet kuuntelijat kertovat, että Harrin ja Harrietin äänen kuuleminen on tuonut lohtua vaikeina hetkinä.
Yksinäinen Tie
Monia hänen elämäkertansa lukijoita järkyttää se, kuinka täydellisesti Henttinen on elänyt elämänsä yksin.
Hän ei ole koskaan seurustellut, eikä hänellä ole ollut yhtäkään kumppania.
Koulukiusaaminen ja itsetunnon mureneminen opettivat hänelle nuorena, ettei hän ansaitse rakkautta – tunne, joka seurasi aikuisuuteen.
Kirjassa hän kuvaa vaiston, joka työntää hänet kauemmas läheisyydestä.
Harri Henttinen sanoi:
“Jos joku osoittaa kiinnostusta minua kohtaan, ensimmäinen ajatukseni on, että tämän täytyy olla pila. Etkö näe, että olen vain tällainen? Hanki itsellesi oikea mies.”
Hän uskoo juosseensa karkuun jokaisesta rakkauden mahdollisuudesta. Lähellä 60:tä hän epäilee, että suhteelle olisi enää tilaa elämänmittaisen yksinäisyyden jälkeen.
Silti hän ei ole sulkenut ovea kokonaan. Hän on sanonut haluavansa mennä naimisiin Vesilahden kirkossa, ja että kumppani voisi olla joko mies tai nainen.
Tuoreessa keskustelussa Yle Pirkanmaan kanssa syksyllä 2025 hän sanoi:
“Opettelen päästämään ihmisiä lähemmäs — ehkä rakkaus ei aina tule romantiikkana, vaan ymmärryksenä.”
Hän vitsailee tulevaisuudesta kevyesti:
“Ehkä löydän jonkun vanhainkodista.”
Työ Vesilahdessa
Vesilahden asukkaat kuvaavat Henttistä lämpimäksi ja helposti lähestyttäväksi, hänen näyttävästä ulkonäöstään huolimatta.
Hän vetää jumpparyhmiä, miesten kerhoja ja hartaushetkiä. Häntä arvostetaan siitä, että hän kohtaa ihmiset heidän omalla tasollaan – ilossa ja surussa.
Hän sai Hyvinvoiva Vesilahti -palkinnon vuonna 2021 panoksestaan paikallisen hyvinvoinnin edistämiseen.
Elämäkerran ilmestymisen jälkeen hänet on kutsuttu puhumaan seurakuntiin, yliopistoihin ja yhdenvertaisuustapahtumiin ympäri Suomea, joissa hän käsittelee hyväksyntää, identiteettiä ja arjen rohkeutta.
Hän on yhä syvästi omistautunut kirkkoherran työlleen ja sanoo, että kyseenalaistaminen kuuluu uskoon ja ettei mikään inhimillinen ole torjuttavaa.
Elämä Uudessa Kirjassa
Toimittaja Miia Siistosen kirjoittama elämäkerta piirtää täyden kuvan Henttisestä:
koulukiusatusta pojasta, epävarmasta nuoresta papista, miehestä, joka piilotti osan itsestään vuosikymmeniä, ja kirkkoherrasta, joka seisoo nyt itsevarmana enkelinsiivet selässään Vesilahden kirkossa.
Kirjassa hän pohtii elinikäistä sisäistä kamppailuaan ja rauhaa, jonka hän on lopulta löytänyt.
Harri Henttinen sanoi:
“Kipupisteeni ovat pelko, estyneisyys, riittämättömyys ja syyllisyys… Joskus minusta tuntuu yhä, että olen väärällä planeetalla.”
Siistonen kuvaa häntä muinaisen viisauden ja lapsenomaisen ihmettelyn yhdistelmäksi — mieheksi, joka loistaa kirkkaissa väreissä ja puhuu silti lempeästi.
Missä Hän On Nyt
Harri Henttinen jatkaa työtään Vesilahden seurakunnassa viikoittain lähestyessään 60-vuotispäiväänsä.
Hän kirjoittaa, nauhoittaa podcastiaan, tapaa vierailijoita eri puolilta Suomea ja toivottaa kasvavat yleisöt tervetulleiksi jumalanpalveluksiin.
Vaikka hän elää yhä yksin, hän sanoo kirjoittamisen ja uusien kohtaamisten lievittäneen yksinäisyyttä.
Rauhallinen, säteilevä ja avoimesti oma itsensä, hän on yhä rohkeuden ja myötätunnon symboli suomalaisessa kirkossa — mies, joka yhdistää uskon ja aitouden kaikessa mitä tekee.
